Päivä särkyneille sydämille

Leikkipuistoja, lelukauppoja, lisää leikkipuistoja,  aitauksiin tungettuja eläimiä. Niissä kaikissa olen lasten perässä haukoitellut (eilisessä leikkipuistossa nukahdin puistonpenkille). Tänään halusin sen päivän, jolloin mennään minne äiti tahtoo.

Zagrebin Museum of Broken Relationships on ollut koko reissun omalla must see -listalla. Odotin jotenkin, että saisin omalle kariutuneelle parisuhteelle jonkinlaisen ahaaelämyksen siellä. Ja sainkin, kai. Ainakin sen, että on se ns. vituiksmänt muillakin.

Museo oli täynnä esineitä, joihin liittyi kariutuneen parisuhteen tarina. Tässä muutamia tarinoita. Luin kaikki, lapset istuivat nurkassa ja haukottelivat. Valittamatta. Superlapset <3

Mietin tuolla paljon, että mikä olisi oman päättyneen avioliiton esine. Ja millainen olisi sen tarina. Kliseisesti esine olisi varmasti sormukset. Ne, jotka odottavat kotona kaapissa että tietäisin mitä niille teen. Ne on sidottu yhteen narulla, ja naru on kiinni kivessä johon aikani kuluksi kaiversin tekstin "End love". Se vain tuntui hyvältä idealta silloin. Samoin kuin niiden osto, joka tehtiin nopeasti, impulsiivisesti ja hirveästi välittämättä siitä miltä ne näyttivät. Ajatus oli tärkein. (Ja hinta, koska oltiin opiskelijoita. ;))

Ja se tarina, se ehkä olisi jotain tällaista. Tämä teksti lienee sitten tarkoitettu sille miehelle, jonka kanssa joskus luulin eläväni vanhaksi asti.

"Mielestäni se kaikki alkoi niiltä laitureilta kauan sitten. Siellä me istuttiin kauniina kesänä, juotiin halpaa viiniä ja tutustuttiin. Sinne menin kun me riideltiin ja siellä ne riidat myös sovittiin. Mikään ei koskaan tule muuttamaan sitä, että hymyilen aina muistaessani ne laiturit.

Melkein 15 vuoteen mahtuu paljon muutakin hyvää. Itseasiassa suurin osa siitä oli mahtavaa. Me kasvettiin yhdessä ihan pennuista aikuisiksi ja parin mahtavan lapsen vanhemmiksi. Ja puhuttiin, paljon.

En edes osaa sanoa missä kohtaa se kaikki muuttui, mutta se muuttui. Enkä oikeastaan edes halua alkaa miettimään syitä sille kaikelle. Voisiko vain muistaa ne hyvät asiat? Laiturit, reissut, lasten syntymät, musiikin (no ei progea!), leffat, sen tunteen että ollaan samalla puolella? Koska uskon, että ne asiat muistamalla me ollaan nyt ja aina hyvä pari. Tästä eteenpäin vain noiden kahden pikkutyypin kautta. Kiitos kaikista hyvistä vuosista."

Nyt lupaan, että en enää sano sanaakaan erosta missään julkisella foorumilla. Se oli nyt tässä. Mietin pitkään, että kirjoitanko tämän tosiaan blogiini. No, täällä se nyt on. Se tuntui hyvältä idealta tänään. Jonkinlainen lopetus, kai.

Kaiken tämän käsittelyn ja surullisten parisuhdetarinoiden jälkeen oli pakko saada itselle jotain positiivi
sta ja optimistista. Ostin kahden euron krääsäsormuksen. Siinä lukee Love. Lapsi sanoi, että olisi pitänyt mieluummin ostaa pääkallosormus. Tai käärme. Olisivat kuulemma enemmän minua. En halunnut. Halusin tuon, etten hetkeksikään unohda että maailmassa on vielä paljon hullua, kreisiä rakkautta odottamassa myös niitä jotka ovat kompastelleet.

Että eteenpäin ja kreisin hullun positiivisuuden kautta. Astetta vakavampi Zagreb kuittaa ja taitaa mennä nyt juomaan ansaitun oluen.