Joskus pitää mennä kauas, jotta voi pysähtyä

Ajatelkaa, miten epäitsekäs olen. Jouduin juomaan kaksi lasia viiniä saadakseni sen verran luovuutta itsestäni irti, että antaisin vähän rakkautta tälle viime päivinä kovin kaltoin kohdellulle blogille. En ole yhtään tiennyt, mistä kirjoittaisin. Enkä oikein sitäkään, mitä näkemääni kuvaisin. Olen vain pysähdyksissä. Kaikki viime kuukausina ylikierroksilla menneet ajatukset on hiljentyneet. Jalat eivät halua viedä mihinkään, paitsi 100 metrin päässä olevalle rannalle. Kaupunki, jossa nyt ollaan, on pieni mutta silti täysin tutustumista vailla. Kuulostaa siltä, että tälle olisi varmasti olemassa joku diagnoosi. Itse kutsuisin ihan vain rentoutumiseksi.

Vähän kyllä käy sääliksi meidän vuokraisäntä. Se tuo meille bussiaikatauluja. Vesitaksin aikatauluja. Vuokrattavien veneiden yhteystietoja. Ja lopulta tarjoutuu ajamaan meidät itse viereiseen kaupunkiin. No, we are perfectly happy here, sanon. But I propose you, it is a nice city! You can go for a lunch there, vuokraisäntä sanoo. We'll just have ice cream here. Ja keskustelu päättyy. Kukaan meistä kolmesta ei halua mihinkään, sillä me ollaan jo käyty niin monessa paikassa. Just tässä on nyt hyvä.

Missä me sitten ollaan? Korculassa, Kroatiassa. Zagrebista meidät toi ensin noin seitsemän tunnin junamatka Splitiin. Hyvä on, olimme vain päivän Splitissä,  mutta sinne en menisi enää ikinä. Tyly hostelli. Ruma hostelli! Ranta, joka oli likainen ja täynnä turisteja. Eihän se mikään Pariisi ollut, mutta silti. Ei kiitos. Otin sieltä yhden kuvan. Hajduk. Se oli parasta koko kaupungissa.

Splitistä muutaman tunnin laivamatka myrskyn läpi Korculaan. Asumme Korcula Townissa järjettömän isossa huoneistossa jonka terassilta on näköala merelle. Ja vähän myös kaupunkiin. Takana täällä on nyt kaksi yötä. Kun lapset nukkuu, istun terassilla ja en jaksa kyllästyä tulevien ja menevien veneiden katsomiseen. Jostain kauempaa baarista kuuluu iltaisin musiikit (hyvät musiikit!) meidän terassille. Kroatialainen olut on hyvää, lapsilta salaa ostetut ja poltetut sikarit sitäkin parempia. Kaapista löytyi hyviä kirjoja, joiden lukemiseen oon molempina iltoina terassille nukahtanut. Luulen, että näillä eväillä saan just ja just latauduttua sen verran että kuuden päivän päästä kestän 26 tunnin melkolailla yhtäjaksoisen matkarupeamisen Budapestiin.

Peace out, life is good.